Voiko rakkaus kadota?

Voiko maailman ihanin suhde loppua? Loppuuko rakkaus, onko sitä ikinä ollutkaan, jos suhde ei kestä kaikkia vastoinkäymisiä?
Tällä hetkellä tuntuu että, monen vuoden alamäki, on johtanut suhteemme päähän :( En tiedä olenko helpottunut, vaikka välillä tuntuukin siltä, kaiken tappelun jälkeen.. samalla en voi uskoa todeksi sitä, että suhde voisi päättyä.. yli vuoteen en ole tunnistanut mitään meidän suhteesta, siihen verrattuna mitä meillä oli ennen. Onko se voinut kadota jonnekin, ja voiko ihminen muuttua niin radikaalisesti, että häntä ei enää tunnista omaksi rakkaaksi?
Nyt jo, mietin kaikkea hyvää mitä oli ennen tätä huonoa aikaa, enkä voi uskoa todeksi sitä, että nyt menee näin huonosti!
Kannattaako luovuttaa, jos on jo yli vuoden yrittänyt tuloksetta?

Minä

Niinkuin kirjoitin tuossa aikasemmin, kiirettä pitää!
Tällä hetkellä, olen yksin kotona ja minulla on vapaapäivä, pitkästä aikaa. Olen ollut koulussa nyt, koko viikonlopunkin!
Kuuntelen rauhallista ja kaunista muisiikkia ja kuuntelen hieman omia ajatuksiani ja tunteitani.
Omaa aikaa, mitä todellakin tarvin, koska tunnen että tunteet ovat sekaisin, enkä ole saanut niistä kiinni viimeaikoina.
Kaikki menee kylläkin mainiosti koulussa jnp. mutta en ole ehtinyt ottamaan aikaa itselleni.

Jesse Kaikuranta - Vie mut kotiin

Rajojen laittamista ja niiden kiinnipitämisestä

Heippa kaikille!
Mun sydän itkee, mutta rajat on laitettava pojalle!.. :(
Päiväkodissa on tullut paljon sanomista, poikamme käyttäytymisestä.
Eli hän on todella kovakourainen, repii vaatteista, hiuksista ja lyö.
Olemme aina pitäneet hänelle kuria ja rajat ovat olleet selkeäviivaiset, mutta jostain syystä, tämä ei nyt ole näkynyt päiväkodissa.
Suoraan sanottuna, hävettää!
Nyt on ollut niin paljon puhetta rajoista ja siitä, että nykynuorilla ei ole rajoja ja käytöstapoja, taikka kunniotusta aikuisa kohtaan.
Meillä nämä rajat, ollaan laitettu heti, koska teidän, että loppujen lopuksi, se antaa lapselle sen turvan jota hän tarvitsee.
Miksei tämä toimi päiväkodissa?
Joillakin on tietenkin vaikeampi sopeuta aluksi, koska on niin paljon muita lapsia, hälinää ja yleisesti kaoottista ympärillä.
Ollaan silti päätetty, että yritetään laittaa vielä selkeämmät rajat.
Eli jäähypenkki ja se, että poika tosiaan huomaisi seuraukset, esim.lyömisestä.
Hän on kumminkin vasta kaksi ja puoli vuotta, joten välillä tuntuu kohtuuttomalta, laittaa liian kova rangaistus, mutta kai se on koitettava nyt! Jos tämä auttaisi.
Asia, miksi minulla on todella huono omatunto ja paska fiilis tällähetkellä, on se että, kun nukutin poikaamme, hän potkaisi minua, kun olin laittamassa hänelle uni-sukkia jalkaan. Tästä olemme tapelleet jo monta, monta kertaa, että "näin ei tehdä!"
Yleensä olen hyväksynyt anteeksipyynnön heti, mutta tälläkertaa sanoin, että pusua ja halia ei nyt tule, koska poika teki väärin, jälleen kerran.
Hän meni niin surullisena nukkumaan ja minua huvittaisi itkeä, koska olisin halunnut pussata ja halata, niinkuin aina.. ja varsinkin nyt, kun ollaan harvemmin kotona päivisin! Tänään on siis vapaapäivä koulusta ja päiväkodista.
Teinkö oikein? vai olinko kohtuuton?
En halua että minua sanotaan lepsuksi äidiksi ja äidiksi joka ei laita rajoja. Vaikka laitankin, niin kunika pitkälle voi mennä..!!??

Opiskelu/perhe-elämän kuulumiset

Huomenta kaikille!
Aika menee niin nopeeta, etten ehdi kirjoittelemaan!
Poika on nyt ollut 2 viikkoa päiväkodissa ja pari päivää, sai olla terveenä ja sitten iski uusi flunssa.
Tiesin, että ensimmäinen päiväkotivuosi on yhtä sairastamista, mutta kyllä tässä silti tulee hieman huono omatunto.
Ensinnäkin, poika ei haluaisi olla päiväkodissa, vaan kotona minun kanssani, niinkun 2,5 vuotta ollaan oltukin.
Hän itkee joka kerta kun jätän hänet hoitoon, vaikka viihtyykin päiväkodissa.
Meillä on ollut tosi läheinen äiti-poika suhde aina, joten tottakai, tämä ero tuntuu suurelta muutokselta.
Huomaan, että nyt on henkisesti raskasta myös minulla.
Huomenna kurssit alkaa sitten oikeasti. Eli nämä kaksi ensimmäistä viikkoa, on ollut pelkästään tutustumista ja sen sellaista.
Tässä vaiheessa kun poika sairastelee ja on kiukkuinen, koska ei saa nukuttua, minullakin on hieman stressaantunut ja hermostunut olo.
Yritän silti pitää mielen kirkkaana, joskin vähän huonolla menestyksellä, tällähetkellä, täytyy myöntää!!
Meille ilmoitettiin myös, vasta kun koulu oli jo alkanut, että moni kurssi pitää käydä illalla.
Eli säästetään päiväluennoissa ja ne on siirretty avoimeen yliopistoon, iltaopiskeluiksi siis :(
Tähän en ollut valmistautunut, että joudun olemaan pojastani erossa myös iltaisin :( Tuli hieman lisästressiä tästä.
Pitää katsoa kuinka jaksan ja joudunko vähentämään koulunkäyntiä nyt aluksi..
Jotkut kurssit päättyvät vasta kello 21 illalla ja lapsiperheessä, tämä tuntuu todella myöhäiseltä.
Lets see, lets see, miltä tuleva näyttää!
Ainakin sain valittua, erittäin mielenkiintoisia kursseja, nyt alkuun:) jos osasin valita oikein!!
Vaikuttaa aika monimutkaiselta, tuo kurssejen valitseminen, mutta uskoisin, että sain sen oikein!
Olen myös harjoitellut, skootterillani ajamista ja sekin alkaa jo sujua, joten toivon mukaan, pääsen pian hieman nopeampaa koulusta kotiin!

Minun kouluni!
Merinäköalalla. En kyllästy koskaan ihailemaan
merta!

Uhmaa, uhmaa, uhmaa

Heips!

Nyt on sellainen uhmakausi menossa, että huhu.
Poika on aivan vallaton ja minä neuvoton!
Ensimmäistä kertaa, en tiedä kuinka pitäisi toimia.
Päiväkoti aiheuttaa tietenkin suurimman osan tästä kaoottisesta tilanteesta, mutta myös ikä.
Poikamme on vilkkaimmasta päästä, mutta mistä tietää, minkälaiset rajat pitää laittaa silloin kun, joka ikinen hetki on yhtä kiusantekoa.. oioi ja miten sitä pitäisi toimia? :/
Huomaan, että koulu tekee minulle tosi hyvää ja jaksan paljon paremmin iltaan asti, mutta onhan tämä raskasta.
Samalla käy sääliksi poikaamme, koska eikö tämä  nyt ole sitä rajojen  ja turvan hakemista.
Miten antaa se oikeanlainen kohtelu tässä tilanteessa, kun oma lapsi käyttäytyy kuin vieras?
Tätä jään selvittelemään.
Keskiviikkoa odotellessa! :) Ensimmäiset bileet joihin osallistun, jee!