Huomenta!
Eilen oli ensimmäinen päivä, kun en kirjoitellut mitään..
Päässä löi tyhjää koko päivän.. johtui ehkä helteestä!
Illalla tuli sitäkin enemmän juttuja mieleen ja olisi huvittanut kirjoitella, mutta oli pakko mennä nukkumaan :)
Mietin sellaisia asioita, kun lapsuuden muistot ja tapahtumat, jotka vaikuttavat aikuisikään.
Usein sanotaan, että jokin tunne aikuisena kumpuaa lapsuudenmuistoista.
Esim. huono itseluottamus tai aikuisiän pelkotilat.
Nämä asiat on hyvä tiedustaa ja tunnistaa, jotta voi työstää näitä asioita ja mennä eteenpäin omassa elämässä.
Minusta on tosi hyvä,jos aikuisena pystyy ymmärtämään, että jokin asia tulee lapsuudesta ja että tämän ei tarvitse vaikuttaa itseen, kielteisesti tässä hetkessä.
Esim. itselläni on alkoholisti isä, olen joutunut kasvamaan oikeastaan ilman isää, koska asuin äitini kanssa, samalla äitini oli paljon töissä ja olin usein yksin.
Tästä jää tietenkin arvet aikuis-iälle.
On hyvä ymmärtää tiettyjä tunnetiloja, jotka tulevat lapsuudesta, mutta olisi kuitenkin tärkeää keskittyä myös niihin hyviin asioihin, lapsuudesta.
Tuntuu että usein mietitään sitä, mikä meni pieleen ja yritetään oppia elämään näiden asioiden kanssa, mutta minun mielestäni unohdetaan usein ne hyvät asiat, joita vanhempamme ovat meidän eteemme tehneet.
Tietysti pitää käydä nämä huonot asiat läpi,että oppii ymmärtämään itseään, mutta samalla, minun mielestäni pitäisi muistella niitä hyviä asioita.
Huomaan, että kun itse tulin äidiksi, aloin katsomaan kriittisin silmin vanhempiani ja heidän tekemiään päätöksiä minun vanhempinia. Minusta alkoi tuntua, että tämä ahdisti, koska eihän sitä halua muistella asioita, jotka ovat tapahtuneet ja joihin ei ole voinut vaikuttaa.
Itse ainakin turhauduin näistä muistoista!
Olen kuitenkin huomannut, että nyt minulla tulee paljon hyviäkin muistoja mieleen.
Johtuuko tämä siitä, että olen käynyt ne ikävät asiat läpi ja olen sujut näiden kanssa?
Vai olisinko voinut vain muistella hyviä asioita samantien, muistelematta mennisyyden ikäviä asioita?
Uskon, että jokainen joka saa omia lapsia, käy läpi muistoja omasta lapsuudestaan ja niistähän malli tulee, siihen kuinka itse kasvattaa lapsensa.
Samalla, minusta on tosi hyvä tiedustaa asiat, jotka olivat huonommin lapsena, niin osaa sitten muuttaa tämän kun saa omia lapsia. Niin ettei käyttäydy samalla tavalla kuin omat vanhempansa, mikä on hyvin yleistä.
Olen kuitenkin sitä mieltä, että pitäisi yrittää lisätä myös niiden hyvien asioiden muistelua, tässä samassa processissa.
Yleensä se jää siihen, että nämä huonot muistot käydään läpi ja yritetään itse parantaa, mutta minusta tämän processin pitäisi vielä jatkua niin, että lopuksi muistellaan myös niitä hyviä asioita, omista vanhemmista.
Muuten nämä huonot asiat jäävät päällimmäiseski mieleen ja voivat jäädä kaivelemman ja ahdistamaan.
Mitä tehdä, jotta näitä ikäviä muistoja ei tulisi ja onnistuuko sellainen edes?
Itse olen sitä mieltä, että perusturva ja rakkaus, omaa lasta kohtaan riittää, turvaamaan aikuisiän itseluottamuksen, joissakin määrin.
Uskon, että tämä yksinkertainen asia, rakastava syleily, puhe lapsella ja hyväksyntä myös virheitä tehdessä (eli rakastan sinua, vaikka tiet väärin, tekosi oli väärin, mutta rakastan sinua silti!)
Nämä asiat jokainen vanhempi voi antaa lapselleen, oli sitten köyhä tai rikas.
Perusturva on minusta paras lähtökohta jokaisen ihmisen elämään. Tapahtui tuleviasuudessa mitä tahansa.
Uskon, että silloin selviää aikuisena monesta vastoinkäymisestä.
Ajatelkaa kuinka helppoa jokaisen on, antaa tämä omalle lapselleen!!
