Hän ajoi pikku mopollansa, kypärä päässä <3
Vauhti on jo niin kova,että sain itse laittaa minun Reebokin "pakara-treeni" lenkkarit ja kävellä oikein reipasta tahtia. Ei ole mitään parempaa kuin hyötyliikunta!
Siinä samalla sitten, ehdin pohdiskella elämän merkitystä, jälleen kerran!
On se jännä, kun saa oman lapsen, miten sitä alkaa arvostamaan omaa elämäänsä, niin paljon enemmän!
Minä mietin joka päivä sitä, miten onnekas olen,koska saan elää ja olla terve. Tietysti nämä ajatukset tulevat myös siksi,koska on olemassa pieni lapsi joka tarvitsee minua, kaikista eniten koko maailmassa.
Samalla mietin asioita syvemmin ja ehkä välillä liiankin syvällisesti, koska joskus tuntuu että olen aivan tunteideni vallassa, enkä pysty ajatteleen kovin selkeästi sillä hetkellä.
Uskon että, aika monella tulee näitä samanlaisia tunteita ja sitä on jotenkin niin symbioosissa oman lapsensa kanssa, varsinkin kun hänen kanssaan on viettänyt viimeiset 2 vuotta, 24h vuorokaudessa.
Haastavaa minun mielestäni on se että, pitää myös yrittää muistaa omaitsensä ja omat tarpeensa tässä samalla.
Miten löytää takaisin itseensä, äitiyden ohella?
Olenko muuttunut lopullisesti erilaiseksi,koska olen äiti? Vai olenko vielä se sama ihminen perinpohjin,joka olin ennen lapsensaantia?
Olisiko niin huono asia,jos olisin muuttunut, vai tarviiko minun vielä löytää se tyyppi, sisältäni joka olin ennen äitiyttä?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti